Toimintakertomus 2015

Jäseniä ammattiosastoomme kuului vuoden 2015 lopussa 358. Jäseniä työskentelee eri työpisteissä, mm. palvelutaloissa, hoivasairaalassa, kotihoidossa, päiväkodeissa, vuodeosastoilla sekä vastaanotoilla.

Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kuusi (6) kertaa. Kaikki kokoukset olivat päätösvaltaisia sekä kaikista 

kokouksista on tehty pöytäkirja.

Yhteisiä Keski-Suomen ammattiosastojen aktiivien tapaamisia on ollut kolme.

Ammattiosaston kokoukset

Sääntömääräinen kevätkokous: 

Tikkakosken Pitopalvelu 16.4.2015

Sääntömääräinen syyskokous: 

Jyväskylä, Rhea-laiva 19.11.2015

Jäsenillat

Ammattiosastomme jäseniä osallistui Alexandrassa järjestettyihin jäseniltoihin ja Scandicissa järjestettyyn kotihoidon iltaan.

Koulutukset

Superin opintopäiville osallistui ao:n kustantamana Anne Kaukoranta ja Krista Käige.

Hallituksen jäseniä osallistui Aktiivinen Ammattiosasto 1-koulutukseen.

Tiedotustoiminta

Kevät- ja syyskokousilmoitukset lähetettiin työpaikkojen ilmoitustauluille kaksi viikkoa ennen kokousta. Lisäksi ilmoitus lähetettiin tekstiviestillä jäsenistölle. Muusta toiminnasta tiedotettiin em.lisäksi myös ammattiosaston kotisivuilla.

Sosiaalinen toiminta

Ammattiosasto muisti 50 vuotta täyttäviä ja eläkkelle jääviä lahjakortein.

Virkistystoiminta

 Toukokuussa keilausilta Laajavuoressa, kesäkuussa virkistysilta saunomisen merkeissä Kiviniemessä, syyskuussa rentoutumista Point-rullauksen merkeissä Peurungassa ja 

marras-ja joulukuussa tuimme jäseniä valinnaisessa konsertti/teatterikäynnissä

SuPer-Nuoret

Nuorille jäsenille järjestettiin tutustumista toimintaan heinäkuussa ja korvattiin samalla osa Suomipop-festarilipun hinnasta.

Taloudellinen toiminta

Ao:n toiminta järjestettiin pääasiassa liiton jäsenmaksupalautteilla. Virkistystoimintaan kuului pieni omavastuu, millä pienennettiin kuluja.

Loppukertomus

Ammattiosaston hallitus jättää vuosikertomuksen kevätkokoukselle hyväksyttäväksi.

Jyväskylässä 14.4.2016